Artesaanituoksuja pohjoisesta

20.7.2026 / 11:53

Voiko juhannussaunan, kesäsateen jälkeisen metsän tai kevään heräämisen pullottaa?

Vastausta voi etsiä Hakaniemen hallin toisesta kerroksesta, jossa toimii heinäkuun ajan suomalaisen artesaanituoksutalon Shamalin popup-mymälä. 

Viime syksynä perustettu Shamal pyrkii tuoksuillaan vangitsemaan hetkiä. Ensimmäinen tuoksukokonaisuus rakentuu neljän vuodenajan ympärille, ja sen lähtökohtana ovat pohjoiset hetket ja maisemat. 

Brändin maailma on harkittu aina tuoksusta pakkaukseen asti. Pohjoismainen estetiikka näkyy visuaalisessa ilmeessä ja materiaaleissa, joissa hyödynnetään muun muassa koivua ja poronnahan ylijäämäpaloja. Tuoksut pakataan elegantteihin puurasioihin ja paketoidaan käsin. 

Shamal ei tähtää vain kotimaan markkinoille, vaan hakee alusta asti paikkaa myös kansainväliseltä niche-hajuvesikentältä. Omaleimainen konsepti, käsityö ja vahva visuaalinen maailma ovat brändin keskeisiä erottautumistekijöitä. Syksyllä Shamal osallistuu ruotsalaiseen Olfactive Week & Awards -tapahtumaan ja lanseeraa uuden kotiin suunnatun tuotteensa Habitaressa.